keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Miss Desiree

Naistenviikkoa vietetään ja
vielä jaksaa
helteiset päivät jatkua,
nauttikaamme niistä.
Eräänä päivänä teimme reissun Lahteen
ja
Kärkkäisellä Isäntä huomasi
suihkulähdepumpun,
jonka suihku on
TOOOOOOOOOSI korkea.
No niin on -
ettei vaan olis
kylän suurin suihku :)
Tässä alemmassa kuvassa
se aiempi pumppu:
(ps. jonka johdon yli
Isäntä ajoi ruohonleikkurilla,
jonka jälkeen ei solissut ei....)

Ja uskokaa tai älkää,
mutta pumpun hinta oli piirun päälle 30 euroa.
Näin edulliseen hintaan
en ole tälläistä pumppua
vielä missään nähnyt.

Onneksi pari yötä sitten satoi reilut 20 mm,
 joten hieman ovat
kasvit saaneet
 kosteutta taivaaltakin.
Vesilasku jo ihan hirvittää etukäteen.

Minä taas löysin kauan himoitsemani patsaan,
ristin sen
"Miss Desireeksi".

Siellä Miss Desiree nyt vahtii
altaiden elämää....
Desireen kannusta pitäisi jossakin vaiheessa
veden solista altaaseen ja
puroa pitkin isoon lammikkoon,
mutta se on vielä toteutusta vailla.

Kaunis heijastus
veden pinnalla...


Patsaita oli jäljellä ainoastaan yksi,
joten se ihan kuin
olisi odottanut
minua siellä kaupassa....
(selityksen makua....
sanoisin itsekin) 

Pientä tekemistä on ollut -
kukkapenkin rajaamista lähinnä,
mutta sekin jäi kesken,
kun osuttiin ampiaispesään.

Joten tästä jatketaan tuonnempana,
kun ampparit ovat rauhoittuneet.
Eikä myöskään meillä
kaikki paikat ole siistejä,
 niinkuin ei varmaan muuallakaan,
tässä siitä todiste ja vain yksi niistä:

Todiste,
joka odottaa,
että joku pilkkoisi puut
ja
siirtäsi edellisen kasan puuliiteriin.

Tänään teki mieli istua
tässä ja
 katsella vaan ....

Ja ruokailla täällä.....


Heinäkuun värikkäitä
kukkijoita
seuraavassa
kuva jos toinenkin....





"Hiljainen on kylätie....."

Tässä näkymiä etupihalta
molempiin suuntiin...

Ja yleisnäkymää takapihalta:

Tämä karahka halusi melkein yhtä paljon meille kuin Miss Desireekin.
Raahasin sen
eräästä polttokasasta ja
siinä se nyt on
isossa pullossa.

Jotenkin se minusta sopii
yhteen saaristolaistyylisten
tekstiilien kanssa....

7 kommenttia:

  1. Valloittavan kaunis Desiree, puutarhasi on niin houkuttelevan näköinen. Ihana! pitää vielä katsella uudelleen kuvat...

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja aivan upea patsas!

    VastaaPoista
  3. Huomenta!

    Tosi kaunis patsas! Jospa se Desireelle siskokin löytyy tuotapikaa.
    Ruokailisin minäkin mielelläni katoksen alla, se on upea. Ihan oikeesti - kenellä ei ole pihallaan mitään epäkuranttia - meiltä löytyy ja ne on sen verran raskaampia hommia etten voi niitä tehdä ja isäntä ei kerkiä - meni töihin ja pyöräily/juoksu vie vapaa-ajan.

    Suihkulähteenne on tosi mukavan näköinen, onko se valaistu mitenkään - iltahämärissä näyttäisi varmaan ihanalle.

    Vielä on kesää jäljellä...

    VastaaPoista
  4. Altaannehan komistui, suorastaan osuva löytö tuo uusi suihkulähde. Desireetä kaipaisi oma pihammekin. Tässähän tulee aivan himo patsaskaupoille. Upean näköinen puutarha sinulla

    VastaaPoista
  5. Kylläpä on kaunista!

    Komia suihku :)
    Ja kaunis on Desireesi- vau! Rakastan noita patsaita? Löysitkö tuonkin Kärkkäiseltä? Nimittäin rautapatsas mikä on meidän altaalla on sieltä. Siellä on mielestäni erittäin kauniita patsaita.
    Tuo on ihan huippu :)

    Ihania kukkasia ja kiva on tuo risusi - kaikki näyttää "blogi-naapurin" pihalla niin hyvältä - nurmikkokin vihreämpää ;D

    VastaaPoista
  6. Mikä mahtava patsas! Tahtoo tuollaisen! :D Ei voi kuin olla kateellinen tuosta kauniista patsaasta, pihasta, kylän korkeimmasta suihkusta- siis ihan kaikesta :D Hauskaa loppu viikkoa :)

    VastaaPoista
  7. Beautiful!!!
    Kisses.

    VastaaPoista

Jätä pieni viesti käynnistäsi...